Omaehtoiset käsittelytoimenpiteet Aikaisemmassa blogitekstissäni (https://www.koirapalvelubalanssi.com/blogi/june-17th-2018) olen kertonut yhden tavan opettaa koira menemään vihjeestä kylkiasentoon esimerkiksi hierontaa tai muuta kehonhuoltoa varten. Nyt kerron miten kohdetyöskentelyä voi hyödyntää kun opetetaan koiralle omaehtoisia käsittelytoimenpiteitä. Omaehtoisuus käsittelytoimenpiteissä perustuu siihen, että koiralle opetetaan yksi tai useampi kohde, joita koskettamalla (tai vaihtoehtoisesti katsomalla) koira antaa luvan käsittelyn aloittamiseen ja jatkamiseen. Opetustapa on erityisen hyödyllinen silloin jos koira syystä tai toisesta on epäileväinen käsittelytoimenpiteiden suhteen mutta se sopii kaikille koirille ja on erinomainen tapa lisätä koiran hyvinvointia sekä molemminpuolista kommunikaatiota ja luottamusta koiran sekä sitä käsittelevien ihmisten välillä. Yleensä koirat myös nauttivat kohdetyöskentelystä ja lisäksi pitkäkestoisuuden opettaminen kohteiden koskemiseen on omiaan rauhoittamaan koiran käytöstä ja parantamaan sen keskittymiskykyä ja impulssikontrollia. Hyvänä esimerkkinä oheisella videolla esiintyvä sk collie Pontus, joka on aina reagoinut ihmisen kosketukseen innostumalla siitä valtavasti mutta joka tätä nykyä osaa hienosti hillitä itsensä ja pysyä paikallaan sitä koskettaessa! Koiralle siis opetetaan ensin jokin kohde ja kun koira osaa koskettaa kohdetta yhtäjaksoisesti pidemmän aikaa voidaan harjoitukseen lisätä mukaan koiran käsittely. Kun koira koskettaa kohdetta, lisätään mukaan koiran käsittely sekä naksautetaan tai annetaan jokin muu ehdollinen vahviste samanaikaisesti ja palkitaan koira. Jos koira missä tahansa vaiheessa käsittelyä irrottautuu kohteesta (antaa lopetusmerkin) tai muuttuu jännittyneeksi, kaikki käsittely lopetetaan, kunnes koira ilmoittaa olevansa jälleen valmis jatkamaan harjoitusta koskemalla kohdetta uudestaan. Oleellista on, että koira ymmärtää itse, että saa palkkioon johtavan käsittelyn alkamaan antamalla aloitusmerkin. Käsittely täytyy siis aloittaa niin helpolta tasolta, että koira todella haluaa saada sen alkamaan! Esimerkiksi jos koira arastelee takapäähän koskemista, aloitetaan käsittely koskettamalla sitä takapään sijaan sellaiseen kohtaan kehoa, minkä koskettaminen on koiran mielestä ok. Kolme erilaista kohdetta ja esimerkkejä, mihin käsittelytoimenpiteisiin ne sopivat: Leukakosketus kohteeseen (ohjaajan käsi, korokkeella oleva tyyny tmv.), sopii hyvin esimerkiksi hampaiden, silmien ja korvien hoitamiseen sekä vieraan ihmisen tutkittavana olemiseen esimerkiksi eläinlääkärillä, koiranäyttelyissä tai kokeissa. Kyljellään makaaminen sopii käytettäväksi esimerkiksi hierontaan tai muuhun koiran kehohuoltoon, kynsien leikkaamiseen ja harjaamiseen. Kohteena tässä toimii se että koiran pää pysyy maassa paikallaan. Etutassujen pitäminen korokkeella (tai esim. silikonisen patalapun päällä jos koira on pienikokoinen) sopii erityisen hyvin koiran pesemiseen. Menee aikansa ennenkuin harjoitukset ovat edenneet siihen pisteeseen että kohteita voidaan käyttää apuna oikeissa käsittelytoimenpiteissä myös harjoitusten ulkopuolella. Lisäksi voi aina sattua tilanteita että koiraa joudutaan käsittelemään vasten sen tahtoa esimerkiksi loukkaantumisen takia. Kun kuitenkin suurin osa käsittely- ja hoitotoimenpiteistä tehdään koiran ehdoilla, pysytään koiran hyvinvoinnin kannalta plussan puolella ja kohteiden opettaminen käsittelytoimenpiteiden yhteyteen on hyvä tapa pysyä kartalla siitä, minkälaisena koira ne kokee. Alla olevalla esimerkkivideolla ovat harjoitukset siinä vaiheessa, että voitaisiin jo lisätä mukaan esimerkiksi kynsisakset tai hammasharja tai vaihtoehtoisesti lisätä harjoitukseen mukaan vieras käsittelijä. Pitkäkestoisen kohteen koskettamisen sijaan toinen vaihtoehto on opettaa koiralle ainoastaan aloitusmerkki, esimerkiksi nopea kuonokosketus kynsisaksiin ja tauottaa toimenpidettä tarpeeksi usein antamalla näin koiralle mahdollisuus antaa aloitusmerkki uudestaan. Lisäksi on tärkeää, että koiraa ei pidetä väkisin paikoillaan toimenpiteen ajan vaan sillä on aina mahdollisuus poistua paikalta niin halutessaan! Copyright: Anni Saarela /Koirapalvelu Balanssi
1 Kommentti
|
LaatijaAnni Saarela /Koirapalvelu Balanssi arkisto
helmikuu 2024
Kategoriat |